Skitsofrenia on psykoosiksi luokiteltu mielenterveyden häiriö. Psykoosissa ihmisen kyky arvioida todellisuutta on eriasteisesti heikentynyt.
Viime viikolla tutustuin Second Lifessä olevaan "skitsofreniasimulaattoriin" joka antoi niinsanotusti normaalille ihmiselle mahdollisuuden tutustua psykoottisen henkilön kokemaan todellisuuteen eli kokea joidenkin skitsofreenikoiden kärsimistä harha-aistimuksista.
Tänään sain kokea vastaavia tunteita Real Lifessa. Huonosti nukutun yön jälkeen olin koulussa melko sekavassa tilassa, ja täten melko yksinkertaisetkin asiat tuntuivat vaikeilta. Jossain vaiheessa rupesin katsomaan lukujärjestystä ja huomasin että luennot ovat väärillä paikoilla. Vähän aikaa mietittyäni päättelin että kyse on teknisestä viasta ja päätin varmistaa luentojen ajat viime viikon lukujärjestyksestä. Myös siinä luennot olivat väärillä paikoilla. Tässä vaiheessa tajusin että minulla on selkeät muistikuvat siitä, milloin nuo luennot todellisuudessa pidettiin, mutta en ymmärtänyt miten mennyt lukujärjestys olisi voinut muuttua virheelliseksi. Minun oli pakko varmistaa vierustoverilta että kumpi oli totta, lukujärjestys vai omat muistikuvani.
No, omat muistikuvani pitivät paikkansa. Mutta mitä jos todellisuus olisikin vastannut lukujärjestystä? Miettisinkö näitä asioita Kupittaalla sen sijaan että kirjoittelen tätä blogitekstiä kotona espressokupillisen ääressä?